Lentopallonaisten kausi käyntiin

1.11.2020

Hyvinvointikeskus Liehussa pelattiin ensimmäistä kertaa lentopallon sarjapisteistä, kun naisten 3-sarja käynnistyi Lieksan Innon osalta. Virallisista lentopallo-otteluista Lieksassa olikin kulunut jo tovi, kun viimeksi sarjapisteistä oli taidettu taistella lentopallossa joskus 90-luvulla.

Heti ensimmäisessä ottelussa vastassa oli sarjakärki ja erittäin vahva joukkue Juju Lillit. Ensimmäisen sarjapelin ja kotiturnauksen tuoma jännitys näkyi pelissä ja Juju Lillit vei kaksi ensimmäistä erää lukemin 4-25 ja 5-25. Kolmannessa erässä Innon peli vapautui ja joukkue johtikin erää alkupuolella lukemin 6-4 mm. Tanja Saarelaisen tehokkaiden ratkaisujen vuoksi. Erä jatkui tasaisena aina 15-17 lukemiin asti, jonka jälkeen Juju Lillit pelasi vahvan loppuerän ja voitti lopulta lukemin 15-25. Ottelu näin lukemin 0-3 Juju Lilleille.

Toisessa ottelussa vastassa oli Joen Beach Volley, joka hävisi oman ottelunsa Juju Lilleille myös lukemin 0-3. Ottelu oli tasaisempi kuin päivän ensimmäinen ottelu. JBV hallitsi kuitenkin jokaista erää ja voitti ottelun lopulta lukemin 0-3 (11-25, 11-25, 14-25). Innon tehokkaimpina olivat Paula Justander ja Tinni Sysmäläinen neljällä pisteellään.

Innon osalta sarja jatkuu kolmen viikon päästä Liperissä.

Ottelutulokset:

Lieksan Into - Juju Lillit 0-3 (4-25, 5-25, 15-25)

Tanja Saarelainen ja Tinni Sysmäläinen 3

Kati Kortelainen 2

Taru Honkanen, Paula Teppo, Paula Justander ja Katja Kalkasmaa 1


Joen Beach Volley - Lieksan Into 3-0 (25-11, 25-11, 25-14)

Paula Justander ja Tinni Sysmäläinen 4

Janette Peltokangas, Kati Kortelainen ja Paula Teppo 1