Salibandymiehet voitokkaana Kontiolahdella

9.12.2019

Salibandyn edustusjoukkue jatkoi voittojen tiellä lauantaina Kontiolahdella käydyssä 5. divisioonan osaturnauksessa. Ensimmäinen ottelu oli jo aamulla kello 9 ja vastassa oli sarjajumbo LeBa-96:n kolmosjoukkue. Jo ennakkoon oli selvillä, että tästä ottelusta pitäisi ottaa helppo voitto ja niin myös kävi. Ottelu päättyi jo kolme minuuttia ennen täyttä aikaa, kun tehot 1+4 ottelussa saalistanut Leevi Kärki löi ajassa 41:59 taululle lukemat 12-0. Muita tehomiehiä olivat Klaus Kärkkäinen 2+2, Elias Lampola 2+1, Veli Kärki 2+1 ja Ossi Kärki 2+0. Jarkko Myllyselle maalissa jo kauden toinen nollapeli.

Päivän toinen ottelu oli jo hieman tasaisempi. Ensimmäisen erän jälkeen Into johti 1-0 Leevi Kärjen ylivoimamaalilla. Toisessa erässä Into löi isomman vaihteen päälle ja meni menojaan Markus Kiiskisen, Edvard Lampolan, Leevi Kärjen ja Elias Lampolan maaleilla. Toisen erän jälkeen tilanne oli 5-1. Kolmannessa erässä maaliverkot heiluivat tasatahtiin ja Into voitti ottelun lopulta 8-4 (1-0, 4-1, 3-3). Leevi Kärki ja Ari-Pekka Piiparinen saalistivat tehot 2+1 ja Edvard Lampola 1+2.

Pelit jatkuvat joulutauon jälkeen 11.1.2020 jolloin pelataan Lieksassa. Kotiturnauksessa Innolle vastaan asettuvat HooPee ja SFE.

Ottelutilastot:

LeBa-96 III - Lieksan Into 0-12 (0-2, 0-7, 0-3)

1. Erä

03:09 0-1 Ossi Kärki

10:23 0-2 Ari Kärki (Leevi Kärki) yv.

2. Erä

16:07 0-3 Markus Kiiskinen (Joni Korhonen)

17:44 0-4 Ossi Kärki (Klaus Kärkkäinen)

24:23 0-5 Klaus Kärkkäinen (Leevi Kärki)

24:34 0-6 Elias Lampola (Markus Kiiskinen)

25:20 0-7 Elias Lampola (Veli Kärki)

26:38 0-8 Edvard Lampola (Leevi Kärki) yv.

29:09 0-9 Veli Kärki (Elias Lampola)

3. Erä

36:51 0-10 Klaus Kärkkäinen (Edvard Lampola)

41:38 0-11 Veli Kärki (Leevi Kärki)

41:59 0-12 Leevi Kärki (Klaus Kärkkäinen)

Jäähyt:

LeBa-96 III 2 x 2 min.

Lieksan Into 1 x 2 min.

Maalivahtien torjunnat:

Joni Leppänen, LeBa-96 III 28 torjuntaa

Jarkko Myllynen, Lieksan Into 6 torjuntaa


SBS Spirit - Lieksan Into 4-8 (0-1, 1-4, 3-3)

1. Erä

11:49 0-1 Leevi Kärki (Ari-Pekka Piiparinen) yv.

2. Erä

16:18 0-2 Markus Kiiskinen (Ari Kärki)

21:18 0-3 Edvard Lampola (Leevi Kärki)

22:04 0-4 Leevi Kärki (Edvard Lampola)

26:58 0-5 Elias Lampola (Joni Korhonen)

27:39 1-5 Mitja Piipponen (Riku Hiltunen)

3. Erä

33:48 1-6  Ari-Pekka Piiparinen (Edvard Lampola) yv.

34:33 2-6 Niko Aaltonen (Pyry Rasinmäki) yv.

36:19 3-6 Juho Salminen (Pyry Rasinmäki)

40:42 3-7 Elias Lampola (Joel Lampola)

41:32 3-8 Ari-Pekka Piiparinen (Topi Kärki)

43:22 4-8 Pyry Rasinmäki (Mikko Arola) yv.

Jäähyt:

SBS Spirit 4 x 2 min.

Lieksan Into 5 x 2 min.

Maalivahtien torjunnat:

Tuomo Kallonen, SBS Spirit 22 torjuntaa

Kimmo Ikonen, Lieksan Into 15 torjuntaa