Historia

Seuran perustaminen

Marraskuussa 1908 joukko innokkaita urheilun ystäviä päätti perustaa uuden voimistelu- ja urheiluseuran. Nimeksi tuli Lieksan Työväen Voimistelu- ja urheiluseura Into.

Alkuvuosina seuran liikuntalajeina olivat mm. voimistelu, yleisurheilu, paini, painonnosto, nyrkkeily, hiihto, lentopallo ja pöytätennis. Alkuvuosien tunnetuin urheilija oli MM-tason painija Taavi Tamminen. Tamminen voitti hopeaa Antwerpenin olympiapaineissa vuonna 1920.

 

1960- ja 1970-luku

1960-luku oli vahvan toiminnan ja muutoksen aikaa. Paini, yleisurheilu, lentopallo ja pöytätennis jatkoivat vahvoina lajeina.

1970-luvulle tultaessa, seuran perinteisin laji, paini, loppui vähitellen saliongelmien vuoksi. Vuosikymmenen lopulla Lieksan Into liittyi SVUL:n jäseneksi.

 

1980-luvulta 2000-luvun alkupuolelle

1980-luvulle tultaessa seuran toiminta jatkui vilkkaana. Uutena lajina joukkoon liittyi kaukalopallo. Into järjesti Lieksassa kaukalopallopuulaakeja joissa harrastajia oli mukana n. 250. Vuonna 1991 Into liittyi Suomen Kaukalopalloliittoon. Vuonna 1992 alkoi salibandytoiminta, jossa Into järjesti turnauksia kaksi kertaa vuodessa.

Kaukalopallossa Lieksan Innon edustusjoukkue pelasi vuosikymmenen verran 2. divisioonassa ja nousi 1. divisioonaan kaudelle 2002-2003. Kaudella 2006-2007 Into voitti Suomen Kaukalopalloliiton mestaruuden eli 1. divisioonan. Kaudelle 2007-2008 Into nousi kaukalopalloliigaan ja sijoitus oli 7. Into pelasi kaukalopalloliigassa myös kauden 2008-2009 ollen sarjassa 10. Kauden päätteeksi Into luopui liigapaikasta. Kaudet 2009-2010 ja 2010-2011 Into pelasi kaukalopallon 1. divisioonassa sijoittuen kaudella 2009-2010 toiseksi ja 2010-2011 kolmanneksi.

1990-luvun lopulla alkoi myös junioritoiminnan osalta Lieksan Innon nousu yhdeksi Suomen kärkiseuraksi. Seuran täyttäessä 90-vuotta vuonna 1998, voitti seura ensimmäiset junioreiden SM-mitalit, kun sekä A-, että C-juniorit voittivat SM-pronssia. Kaiken kaikkiaan Lieksan Into on voittanut junioritasolla 28 SM-mitalia, joista 9 kultaista, 8 hopeista ja 11 pronssista. Lisäksi seura on palkittu liiton toimesta useana vuonna parhaasta juniorityöstä.

 

2010-luku

Vuonna 2009 Into aloitti salibandytoiminnan osallistumalla Savo-Karjalan alueen 5. divisioonaan. Pelattuaan kolme kautta 5. divisioonassa, Into nousi kauden 2011-2012 päätteeksi 4. divisioonaan. Ensimmäisellä kaudellaan neljännessä divisioonassa Into sijottui runkosarjassa kolmanneksi. Kauden 2016-2017 pääteeksi seura putosi takaisin 5. divisioonaan. Kaudelle 2021-2022 joukkue nousi takaisin 4. divisioonaan.

Vuonna 2018 Lieksaan avattiin uusi liikuntahalli. Tämä mahdollisti viimeinkin virallisten salibandyotteluiden pelaamisen paikkakunnalla. Vuoden 2018 jälkeen seuran salibandytoiminta onkin kasvanut vauhdilla vuosittain ja sarjatoimintaan on saatu mukaan useita juniorijoukkueita.

Vuoden 2020 alussa seura aktivoi jälleen lentopallotoimintansa, kun naisten joukkue perustettiin. Kaudella 2020-2021 naisten joukkue osallistui 3-sarjaan, mutta kausi keskeytyi koronatilanteen vuoksi. Kaudella 2021-2022 joukkue pelasi 3-sarjaa. Kauden päätteeksi seuran lentopallotoiminta päättyi ja lentopallon harrastajat siirtyivät uudelleen henkiin herätetyn perinteikkään lentopalloseuran alle.

2020-luvun alku - Salibandytoiminnan kasvu

Kaudella 2021–2022 Lieksan Innon salibandytoiminta jatkoi kasvuaan. Edustusjoukkue oli noussut kauden 2020-2021 päätteeksi takaisin 4. divisioonaan. Seurassa oli mukana neljä sarjajoukkuetta: edustusjoukkue, M60-veteraanit, P14- ja P11-juniorit. Lisäksi nuoremmat juniorit osallistuivat säbäkipinäturnauksiin. Kauden aikana seurassa oli yhteensä 111 lisenssipelaajaa. P11-juniorit voittivat hopeaa ylialueellisissa haastajafinaaleissa.

Kausi 2022–2023

Salibandytoiminta jatkoi kasvamistaan kaudella 2022–2023. Sarjajoukkueita oli mukana yhteensä seitsemän: edustusjoukkue, M65- ja M60-veteraanit, T14-, P14-, P13- ja P12-juniorit. Tyttöjoukkue osallistui ensimmäistä kertaa mukaan sarjatoimintaan. Lisenssipelaajia oli yhteensä 141. Edustusjoukkue nousi kauden päätteeksi 3. divisioonaan. Lisäksi miesten joukkue saavutti neljännen sijan salibandyn 3v3-pelimuodon SM-kisoissa. P12-joukkue voitti pronssia aluefinaaleissa.

Kausi 2023–2024

Kausi 2023–2024 oli seuralle vahvan kasvun aikaa. Jäsenmäärä kasvoi yli 30 %, ja mukaan saatiin paljon uusia harrastajia. Edustusjoukkue pelasi 3. divisioonassa ja nousi toista vuotta peräkkäin sarjaporrasta ylemmäs, pelaten kaudella 2024–2025 2. divisioonassa. Miesten joukkue saavutti hopeaa 3v3-pelimuodon SM-turnauksessa. Juniorijoukkueiden määrä lisääntyi, ja aluesarjoissa pelasi seitsemän juniorijoukkuetta: T17, T14, T10 musta, T10 punainen, P13/P14 musta, P13/P14 punainen ja P12. T14-juniorit voittivat Savo-Karjalan alueen haastajamestaruuden.

 

Kaudella 2024–2025 salibandybuumi Lieksassa

Kaudella 2024–2025 Lieksassa koettiin todellinen salibandybuumi, kun edustusjoukkue jatkoi vahvaa nousuvirettään. Joukkue voitti Savo-Karjalan 2. divisioonan runkosarjan häviten kauden aikana vain yhden ottelun. Playoffeissa kulku jatkui voitokkaasti, ja kauden päätteeksi edustus juhli 2. divisioonan mestaruutta. Menestys huipentui Suomisarjan karsintoihin, joissa Toukolan Teräs kaatui ja seuran edustusjoukkue nousi sarjaporrasta ylemmäs – jo kolmantena vuonna peräkkäin.

Seuran junioritoiminta oli myös vahvassa kasvussa. Sarjatoiminnassa oli mukana yhdeksän juniorijoukkuetta: T18, T14, T12, T10 musta, T10 punainen, P13/P14 musta, P13/P14 punainen, P11 sekä P9. Kevään aluefinaaleissa saavutettiin hienoja sijoituksia:

  • P11 voitti haastajamestaruuden

  • P13/P14 musta sijoittui haastajahopealle

  • P13/P14 punainen saavutti haastajapronssia

  • T14-joukkue ylsi aluefinaalien pronssille

Kaudesta 2024–2025 muodostui yksi seurahistorian merkkipaaluista – menestystä nähtiin sekä aikuisten että junioreiden saralla ja lajin suosio Lieksassa kasvoi entisestään.

 

Kaukalopallojunioreiden SM-mitalit 1998-2013

Vuosi

A-jun

B-jun

C-jun

D-jun

E-jun

F-jun

1998

Pronssia


 

Pronssia


 


 


 

1999


 


 

Hopeaa

Hopeaa


 


 

2000


 

Hopeaa


 


 


 


 

2001


 


 

Pronssia

Pronssia


 


 

2002


 

Kultaa

Kultaa

Kultaa

Pronssia


 

2003


 

Kultaa

Pronssia


 


 


 

2004


 

Kultaa

Pronssia


 


 


 

2005


 


 


 


 


 


 

2006

Kultaa


 

Kultaa


 


 


 

2007

Kultaa

Hopeaa


 


 


 


 

2008


 

Hopeaa

Hopeaa


 


 


 

2009


 

Kultaa

Pronssia

Hopeaa


 

Pronssia

2010

Hopeaa


 


 


 


 


 

2011

Pronssia


 


 


 


 


 

2012


 


 


 


 


 


 

2013


 

Pronssia


 


 


 


 

Salibandyn kauden palkitut juniorit:

Kausi

Vuoden

juniori

Vuoden

pelaaja

Esimerkillinen

pelaaja

Kehittynein

pelaaja

Tunnollisin

harjoittelija

2024-2025

Veikko Niskanen (Edustus/Akatemia)

P13/P14: Aarni Klingberg

P11: Joni Justander

T18: Matilda Niskanen

T14: Saara Muikku

T12: Ella-Riina Hiltunen

T10: Siru Sutinen

P13/P14: Ohto Saastamoinen

P11: Joona Turpeinen

T18: Netta Laitinen

T14: Vilma Kärki

T12: Oili Justander

T10: Maiju Oinonen

P13/P14: Vilho Heikkinen

P11: Eetu Kajoskivi

T18: Noora Muikku

T14: Sofia Oinonen

T12: Sinna Pehkonen

T10: Saana Jääskeläinen

P13/P14: Ilmari Kärki

P11: Niki Härkönen

T18: Tuuli Turunen

T14: Ronja Kärkkäinen

T12: Ronja Tarvainen

T10: Sabrina Oinonen

2023-2024

Matilda Niskanen (T17)

P13/P14: Oliver Lampola

P12: Eetu Kiiskinen

T17: Saara Kärki

T14: Nelli Ikonen

T10: Elle Kuosmanen

P13/P14: Tatu Kortelainen

P12: Arttu Pekkarinen

T17: Matilda Niskanen

T14: Elina Muikku

T10: Sinea Hollström

P13/P14: Oiva Tossavainen

P12: Juho Turpeinen

T17: Netta Laitinen

T14: Miia Itkonen

T10: Vilja Turunen

P13/P14: Ohto Saastamoinen

P12: Niki Härkönen

T17: Moona Keronen

T14: Sofia Oinonen

T10: Hilda Niskanen

2022-2023

Saara Kärki (T14)

P14: Tomi Tikkanen

P13: Aarni Klingberg

P12: Ohto Saastamoinen

P9/11: Joona Turpeinen

T14: Saara Kärki

T12: Saara Muikku

P14: Jesse Huotari

P13: Peetu Toivanen

P12: Vilma Kärki

P9/11: Eetu Kiiskinen

T14: Matilda Niskanen

T12: Nelli Ikonen

P14: Eppu Ahvenainen

P13: Masi Muikku

P12: Ilmari Kärki

P9/11: Oliver Vitri

T14: Noora Tahvanainen

T12: Liisa Tuhkanen

P14: Veikko Niskanen

P13: Atso Pekkarinen

P12: Oliver Lampola

P9/11: Juho Turpeinen

T14: Jenny Haapalainen

T12: Ronja Kärkkäinen

2021-2022

-

P14: Jesse Huotari

P11: Oliver Lampola

P10: Ilmari Kärki

Tytöt aa: Vilma Kärki

Tytöt ya: Elli Lintunen

P14: Samu Honkanen

P11: Ohto Saastamoinen

P10: Arttu Pekkarinen

Tytöt aa: Matilda Niskanen

Tytöt ya: Saara Kärki

P14: Eppu Ahvenainen

P11: Kaapo Reijonen

P10: Nuuti Tahvanainen

Tytöt aa: Maisa Itkonen

Tytöt ya: Tuuli Turunen

P14: Ate Tuhkanen

P11: Oskari Kärki

P10: Aaro Homanen

Tytöt aa: Wilma Hiltunen

Tytöt ya: Riina Villman