M60 SM-sarjan kotiturnauksesta voitto ja tasapeli

8.11.2021

Senioreiden M60-ikäluokan SM-sarjan pisteistä taisteltiin sunnuntaina Liehussa. Ensimmäisessä turnauksessa molemmat ottelunsa hävinnyt Into oli tällä kertaa pirteällä pelipäällä. Ensimmäinen ottelu Tikkurilan Tiikereitä oli tasainen ja päättyi lukemiin 2-2 (1-1, 1-0, 0-1). Innon maaleista vastasivat Tapio Ikonen ja Heikki Hallikainen. Maalilla pelannut Jukka Timonen esitti muutaman upean torjunnan.

Myös turnauksen päättänyt iltaottelu oli tasainen. Vastassa ollut porvoolainen Nepa oli altavastaajana koko ottelun, mutta sinnitteli mukana. Lopulta Into vei ottelun lukemin 4-3 (2-1, 1-1, 1-1). Heikki Hallikainen osui kahdesti, Tapio Ikonen ja Jari Partanen kertaalleen.

Into on sarjassa neljäntenä ja sarja jatkuu 12. joulukuuta Helsingissä.