Voitto jatkoajalla - Voima kaatui 5-4

10.11.2025

Edustusjoukkue tarjosi kotiyleisölleen lauantai-iltana todellisen trillerin, kun Imatran Voima kaatui jatkoajan loppuhetkillä maalein 5–4. Voittomaali syntyi, kun jatkoaikaa oli jäljellä enää 10 sekuntia, ja Liehu räjähti riemuun.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, ja ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet onnistuivat kertaalleen. Voima siirtyi johtoon heti ottelun alussa, mutta erän lopussa ensimmäistä peliään Innon paidassa pelannut Jasse Kostamo tasoitti pelin Leevi Kärjen esityöstä.

Toinen erä jatkui yhtä tiukkana vaikka kotijoukkue hallitsikin ottelua selvästi. Vieraat siirtyivät johtoon ylivoimalla, mutta Tapio Niskanen toi Innon tasoihin ennen erätaukoa osumallaan ajassa 39:42.

Kolmannessa erässä Into näytti jo kääntävän ottelun edukseen, kun Miika Heiskanen iski 3–2-johtomaalin. Voima kuitenkin kampesi jälleen rinnalle ja ohi kahdella osumalla.

Eräs Studio / Arto Hiltunen

Lopun draama huipentui, kun Into otti maalivahdin pois ja haki tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla. Riskinotto palkittiin: Julius Lampola iski tasoituksen vain reilu minuutti ennen loppua, ja ottelu eteni jatkoajalle.

Jatkoaika oli ottelun viihdyttävintä antia. Peli eteni päästä päähän ja maalipaikkoja riitti. Peli näytti jo etenevän kohti rankkareita, kunnes Leevi Kärki nousi ratkaisijaksi. Kärki viimeisteli Elias Lampolan syötöstä voittomaalin ajassa 64:50 – vain 10 sekuntia ennen summeria.

Edustus otti näin upean voiton kotiyleisönsä edessä ja palasi voittojen tielle. Yleisöä oli jälleen paikalla yli 300!

Pelit jatkuvat lauantaina 15.11. Papaksen vieraana Kajaanissa. Seuraava kotiottelu on luvassa 21.11. jolloin Liehuun vieraaksi saapuu Josba Akatemia.

Innon tehomiehet:

Leevi Kärki 1+1, Tapio Niskanen 1+1, Miika Heiskanen 1+0, Julius Lampola 1+0, Jasse Kostamo 1+0, Joel Lampola 0+1, Elias Lampola 0+1, Henri Kärki 0+1.

Maalivahdit:

Tommi Martikainen, Into 23/27 torjuntaa

Jose Inkinen, Voima 40/45 torjuntaa

Jäähyt:

Into 3 x 2 min.

Voima 1 x 2 min.

Yleisöä: 308